(Liittyen Suomi 24 kirjoitukseen ”Sysmän Sitoutumattomat”)
Perustimme vaalien 2017 alla Sitoutumattomien ryhmän asettaaksemme ehdokkaita vaaliin. Kävimme vaalityötä omalla tavallamme itsenäisesti, tukeutumatta mihinkään muuhun ryhmään. Pidimme toki yhteistyön ovea raollaan uskoen että yhteistyön mahdollisuus olisi olemassa. Erilaatuisia kontakteja esiintyikin niin keskustan, perussuomalaisten Timo Aromaan kuin kokoomuksen taholtakin. Emme torjuneet yhteydenottoja, emme myöskään tehneet itseämme tykö. Tässä kohden on myönnettävä että toimintaa aloittavana ryhmänä elimme ”sinisilmäisyyttämme” perin harhaisessa kuvitelmassa siitä että yhteistyön mahdollisuus olisi todellisuutta. Vaalit käytiin lopputuloksella kaksi valtuustopaikkaa. On todettava että tuskinpa keskusta meille ääniä ”järjesteli”, jos niin millähän tavoin?
Tämän jälkeen alkoi tapahtua asioita jotka avasivat käsityksiämme poliittisen pelin todellisesta luonteesta. Uusi valtuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa jossa valitaan henkilöt eri toimielimiin. Etukäteen tietoomme oli vuotanut tieto, kahdenkin ryhmän sisältä, että valtaklikki, tuo kolmen suurimman muodostama ”keskuskomitea” aikoo suhmuroida paikkajaon siten että perussuomalaiset sekä sitoutumattomat jäävät, vastoin vaalien tulosta, vaille ensimmäistäkään paikkaa toimielimissä. Sovimme Timo Aromaan kanssa että tarpeen vaatiessa asetamme ”keskuskomitean” niin sanotusti ehjän eteen valintoja suorittaessamme, eli vaadimme suhteellista vaalia. Valtuustossa alkoikin tapahtua, kukaan ei vahingossakaan ollut kertonut meille miten paikat aiotaan jakaa, kaiken piti tapahtua ”keskuskomitean” keskenään suhmuroimalla tavalla. Kaikki varmaan muistavat teatteritalon takaa katsoen vasemman nurkan tapahtumat sen jälkeen kun kävin ilmoittamassa että mikäli paikkajako ei ole suhteessa vaalien tulokseen, vaadimme suhteellista vaalia jokaisessa valinnassa. Ilmoitinpa samalla että nyt kannattaa hakea evästä, tulee pitkä yö. Tästä alkoikin kiivas matemaattinen harjoitus d’Hondtin menetelmässä jossa ”keskuskomitea” vahvistettuna laskutaitoisilla alkoivat meitä kolmea, Aromaata, Karetta ja minua, pälyillen ja korvallistaan raapien pohtia saammeko aikaan suhteellisen vaalin. ”Keskuskomitean” todettua että perskules, oikeassa ovat, ei voida muuta kuin taipua vaalien mukaiseen paikkajakoon, pääsimme lopputulokseen. Opetus numero 1, rehellistä yhteistyökumppania ei ole olemassakaan, oma etu kävelee aina yhteistyön yli.
Edettiin ajassa loppukesään 2017, parin erimielisen asian jälkeen, katsoi valtuustokauden ensimmäisen puolikkaan valtuuston puheenjohtaja asiakseen soittaa minulle. Katsoi asiakseen kertoa että olisi parasta olla heidän kanssaan samaa mieltä. Kerrottuani hänelle että nyt olet pahemman kerran erehtynyt, me emme ole kenenkään apupuolue, muodostamme mielipiteemme itsenäisesti emmekä tarvitse hänen tai kenenkään muunkaan taholta ”poliittista ohjausta”. Tähän tämä poliittisen ”väkkäröinnin” suurvisiiri vastasi että varautukaa siihen että teille koituu siitä hankaluuksia myöhemmin. Opetus numero 2, kaikilla avoimuudesta ja rehellisyydestä puhuvilla ei välttämättä ole vähäisintäkään käsitystä mistä puhuvat.
Tässä hieman avausta asiaan liittyen tuohon Suoli 24 anonyymien ”totuuden torvien”, sanan mukaisesti, kirjoitteluun. Jatkoa seuraa pian, nyt tekemättömät työt odottavat tekijäänsä.
Esko Bruun
ps. On se muuten hieno keksintö tuo älypuhelin, siinä kun on valikossa sellainenkin toiminto kuin ”Call Recorder”, ei aina tarvitse turvautua muistin varaan. Tallentamalla tärkeinä pitämiään asioita voi sieltä ikään kuin täydentää muistinsa oikeellisuutta. Kaikkea ne insinöörit keksivätkin.